
Näin päädyin kirjoittamaan Nipistäjä-Kertun
En miellä itseäni lastenkirjailijaksi enkä mitenkään välttämättä suunnittele kirjoittavani lapsille lisää. Halusin kuitenkin saada kansien väliin ajatuksiani ja kokemuksiani oman vanhemmuuteni kenties haastavimmasta kysymyksestä eli siitä, miten sovitetaan yhteen lapsen oikeutettu tarve riittävälle huomiolle ja aikuisen tarve omalle rauhalle ja tilalle. Miten lapselle voi sanoittaa vaikkapa introvertin vanhemman tuntemaa sisäisten maailmojen vetoa? Olisin kovin mielelläni lukenut aiheesta itse ja lukenut siitä lapsille, mutta en ainakaan törmännyt teoksiin, joista olisin saanut tarvitsemani sanat valmiina. Täytyi siis opetella sanoittamaan ja ymmärtämään asiaa omin päin.
Paljon on tietysti teoksia, joissa aikuiset ensin sivuuttavat lasten kokemukset ja heräävät sitten havainnoimaan ja ymmärtämään niitä, ja hyvä niin. Minulle oli tärkeää tuoda kuitenkin tämän tutun kertomuksen rinnalle polku sekä lapsen että aikuisen sisäisiin maailmoihin, niiden merkitykseen ja rikkauteen.
Nipistäjä-Kerttu on suunnattu ensisijaisesti 4-8-vuotiaille lapsille ja heidän vanhemmilleen. 4-vuotias alkaa useimmiten olla jo kypsä ymmärtämään mielen teoriaa, sitä että toisilla on erilaisia ajatuksia ja kokemuksia maailmasta kuin hänellä itsellään. Pyrin luomaan inhimillisen, sekä lapsia että aikuisia ymmärtävän tarinan, jossa virheet ja korjausliikkeet ovat sallittuja. On ollut kiva kuulla, että Nipistäjä-Kertun kautta perheet ovat päätyneet pohtimaan yhdessä perheenjäsenten sisäisiä maailmoja ja yksilöllisiä tarpeita.
Tarinan kuvittajaksi sain Anna Emilia Laitisen, jonka luomiin ihastuttaviin maailmoihin voi tutustua lisää vaikkapa täällä: http://www.annaemilia.com
Lisätietoa kirjasta kustantajan sivulla:
https://kustantamo.sets.fi/kirja/nipistaja-kerttu/
Päivi Heikkilä-Halttunen, HS: Kirja auttaa lasta tunnistamaan tunteita – Moni tavallinen lastenkirja toimii tässä jopa paremmin kuin tunnekasvatuksen täsmäkirjat