Raahea kannattaa rakastaa


Kolme rakastumista kuljettivat minut asumaan ja asettumaan Raaheen.

Ensin rakastuin mieheen, joka oli täältä lähtöisin. Hänen kauttaan Raahesta tuli minulle todellinen paikka eikä vain satunnainen piste Suomen kartassa.

Muutamaa vuotta myöhemmin suku, johon olin avioitunut, hankki mökin Raahen saaristosta ja aloimme viettää siellä kesiä. Rakastuin merelliseen Raaheen, luontoon joka ei ole karua eikä vehreää vaan jotakin siltä väliltä, peilityyneen säähän ja syysmyrskyjen aallokkoihin, pieniin saariin horisontissa. Pari viikkoa sitten mies, koira ja minä karkasimme remontoimisen stressiä ja kaaosta kotoa mökille. Vielä menomatkalla veneessä olin kiukkuinen ja ärtynyt, varma siitä että maailma oli pysyvästi pilalla. Saavuimme saareen. Mies lämmitti saunaa, minä istuin tuijottamassa ja kuuntelemassa merta. Puolen tunnin kuluttua pahantuulisuus oli tiessään ilman mitään tietoista asenteenmuutosta tai mindfulness-harjoitusta.

Kolmas rakastuminen tapahtui vuonna 2013. Silloin astuin ensi kerran sisään tähän 1850-luvulla rakennettuun entiseen henkikirjoittajan taloon, joka vei minulta jalat alta. Olemme kunnostaneet taloa ja pihapiiriä nyt nelisen vuotta paikallisten osaajien tuella. "Kaduttaako?" moni on kysynyt. "Olisitko ryhtynyt, jos olisit tiennyt, millainen urakka on edessä?" Vastaus ensimmäiseen kysymykseen on "ei", toiseen "ehkä en". Nyt kun suurempien kunnostushankkeiden loppusuora häämöttää, olen kiitollinen taannoisesta tietämättömyydestäni. Olisi kauheaa, jos olisin osannut tuolloin olla niin järkevä ja kaukaa viisas, että olisin kieltänyt itseltäni sen elämän, jota saan nyt elää.

Raahella on kaupunkina kahtalainen maine. Vuonna 2014 toteutetussa kyselyssä Raahe leimattiin Suomen epäsuosituimmaksi kunnaksi, koska vain 6,3 prosenttia raahelaisista suosittelisi seudulla asumista tutuilleen. Toisaalta samoihin aikoihin luin toisesta kyselytutkimuksesta, jonka mukaan raahelaiset itse olivat kuitenkin varsin tyytyväisiä oloihinsa. (Jos joku lukijoista muistaa, mistä tutkimuksesta oli kyse, mielelläni linkkaisin sen tähän.) Uskon, että ensimmäisen kyselyn vastausten taustalla oli ennen kaikkea raahelainen varovaisuus ja vaatimattomuus. Onko ihminen vastuussa tuttavan onnellisuudesta, jos tämä saa päähänsä muuttaa kaupunkiin suosituksen perusteella? Mistä sitä ylipäätään tietää, mitä tuttava elämältään vaatii? Kyllähän Raahe meille paikallisille kelpaa – edullinen asumisen hintataso, kaunis luonto ja palvelut kävelyetäisyydellä, hyviä matalan kynnyksen harrastusmahdollisuuksia aikuisille ja lapsille – mutta paha on mennä yleistämään.

On Raahessa tietysti todellisiakin puutteita. Syystä suojeltua Bio Huvimyllyn rakennusta ei ole saatu palautettua alkuperäiseen käyttöön. Kovin suurta kirjailijoiden yhteisöä kaupunkiin on vaikea rakentaa, vaikka teemmekin kollega Pekka Jaatisen kanssa satunnaisesti yhteistyötä. Aivan ensimmäiseksi ei olisi tullut itselleni mieleen, että Kekkosen näköispatsas on se taidehankinta, jota 2000-luvulla tarvitaan. Sushiravintolaa saa etsiä kaupungista turhaan, kasvisvaihtoehtojen tarjonta on ravintoloissa melko niukkaa, ja jos sattuisi haluamaan Helsingin Sanomien paperiversion, viikonlopun lehdet saisi postilaatikkoon maanantaina iltapäivällä.

Harmit ovat kuitenkin pieniä verrattuna siihen hyvään arkeen, joka on mahdollista täällä luoda. Kuopuksen lämminhenkinen päiväkoti oli käytännössä naapurissa, ja lumoavan kauniiseen Keskuskouluun esikoisella on ollut matkaa vain pari sataa metriä. Avantouintia pääsin harrastamaan yksinkertaisesti hakemalla liikuntatoimistosta ilmaiseksi talviuintikopin avaimen. Sain mennä melkein naapurissa harjoittelevan Aikido-seuran treeneihin saman tien mukaan, kun harrastus alkoi kiinnostaa.

En tiedä, olenko vielä raahelainen tai tuleeko minusta raahelaista koskaan. Paikallisidentiteetit ovat olleet minulle vähän vaikeita (lue vaikka Noora Vaaralan mainio haastattelu aiheesta), ja olen tottunut siihen, että oma paikkani sijaitsee ulkopuolen ja sisäpuolen välisellä rajalla.

Siitä sijainnista käsin uskallan kuitenkin sanoa, että Raahe on rakastamisen arvoinen. Se on myös suosittelemisen arvoinen, ja siksi loppuun muutama vinkki Raahen kävijöille:

1. Mene meren läheisyyteen. Raahen saaristo valittiin viime vuonna vuoden retkikohteeksi, ja palvelut vain paranevat. Kävellen voi kulkea vaikka Varvin luontopolkua pitkin. Saaristoristeilyllekin pääsee. Hieno tapa liikkua lähellä luontoa ja vettä on meloa vaikkapa Taskuun. Kajakkeja vuokraa ja opastusta antaa Pikkulahden palvelut.

2. Liikkumisesta tulee tietysti nälkä. Se lähtee esimerkiksi Alto Maren pitsoilla tai ravintola Chaiyaphumissa, jossa on hyvä palvelu ja maukasta thaimaalaista ruokaa. Kiinalaisesta ravintolasta Hai Longista avautuu hulppeat näkymät koko Raaheen. Jos taas haluat jakaa luonnossa ottamasi kuvat heti, suosikkipaikkani läppärityöskentelyyn on ihana Kahvila Hippu erinomaisine erikoiskahveineen.

3. Kiertele vanhaa kaupunkia. Alue on ihana! Kierros kannattaa päättää vasta avatulle ja rakkaudella kunnostetulle Langin kauppahuoneelle. Idyllinen ympäristö, herkullisia leivonnaisia, ihanaa teetä ja hyvää kahvia!

4. Minulle Raahe on hyvä paikka myös hiljaisimmillaan, mutta jos viihdyt ihmisjoukoissa, tutustu Raahen moniin kesätapahtumiin. Omia suosikkejani ovat Raahen rantajatsit (konserttipaikkana toimiva Kahvila Ruiskuhuone on mitä parhain ympäristö ilta-auringon siiderille tai kahdelle) ja tietysti Raahen kirjamessut, joka on sympaattinen ja fiksusti järjestetty kirjallisuustapahtuma.

Voi toki olla, etten ole Raahen suhteen aivan objektiivinen – näenhän kaupungin kolme kertaa rakastuneen ihmisen silmin. Toisaalta en tiedä, onko olemassa parempaa tapaa nähdä kotikaupunkinsa.

P.S. Tämä on ensimmäinen blogimerkintäni näillä sivuilla, ei kuitenkaan toivottavasti viimeinen. Jos tahdot lukea tekstejäni myös jatkossa, kannata tykätä ja seurata kirjailijasivujani Facebookissa.

Recent Posts
Archive
Search By Tags
Follow Us
  • Facebook Basic Square
  • Twitter Basic Square
  • Google+ Basic Square