Huijaa aivosi lomalle – kirjailijan vinkit tietotyöläisen kesään


Kun työpaikkana on oma pää, loman pitäminen ei ole aivan helppoa. Aivot eivät tunnetusti reagoi ajatuskieltoihin, ja "Älä mieti työtä" -komento kääntyy alle sekunnissa työn miettimiseksi.

Loma on kuitenkin tarpeen myös tietotyöläiselle ja taiteilijalle. Ilman kesantokausia työvire kärsii, ideat toistavat itseään ja uupumus odottaa kulman takana. Vain irtautumalla ajoittain työstä sen näkee taas tuoreesti, ongelmakohdat jäsentää paremmin ja niihin pääsee tarttumaan uusin voimin.

Olotilan vaihdos tekee elämän tasapainolle ylipäätään hyvää. Työn siirtyminen taka-alalle saa aistimaan jälleen kehon, joka jää usein oman onnensa nojaan, kun ihminen keskittyy päänsisäiseen maailmaansa. Perheenjäseniäkin tulee havainnoitua ja kuunneltua tarkemmin ilman työn aiheuttamaa hajamielisyyttä ja poissaolevuutta.

Olen työskennellyt kaksitoista vuotta kirjailijana ja itseni pomona. Vähitellen olen ottanut haltuun strategioita, joilla aivojen huijaaminen lomatilaan useimmiten onnistuu.

1. Vaihda ympäristöä. Tehokkain ja mielestäni paras tapa saada aivot vaihtamaan vapaalle on matkustaa uuteen paikkaan. Vieraiden virikkeiden ja aistimusten keskellä rutiininomaiselle työn pohtimiselle on vain vähän tilaa, ja olo voi muuttua nopeastikin rennoksi ja vastaanottavaiseksi.

Aina matkustaminen ei tietysti ole mahdollista. Minäkään en tänä kesänä juuri reissaa, ja vaikka kotikaupungissani ei ole mitään vikaa, lomaympäristöni ja työympäristöni ovat nyt yksi ja sama paikka.

Jo riippumattoon siirtyminen tai vaikka kahvin juominen ulkona portailla voi kuitenkin auttaa. Tarvitaan vain pieni poikkeama ihmisen tavallisessa sijainnissa, jotta mielessä syntyy erilaisia ajatuksia – tai ihanaa ajatuksettomuutta. Istu veden äärelle, mene hetkeksi metsään, valitse uusi reitti. En tiedä luonnossa liikkumista parempaa vastapainoa aivotyölle niin arjessa kuin lomallakin.

2. Tunnista, mikä työn osa-alue kuormittaa eniten, ja rajaa erityisesti sen läsnäoloa loman aikana. Itse koen työssäni raskaimmaksi keskittymisen ääritilat, jotka syntyvät laajojen käsikirjoitusten kannattelusta ja hallitsemisesta. Siksi minulle tärkeintä lomaa on tauon pitäminen suurista kirjoitusprojekteista.

Toisaalta vastaan sähköposteihin ja hoidan erilaisia sälähommia myös loman aikana. Pienet työpuuhat eivät pilaa hyvää tunnelmaa, ja samalla ne eivät kasaudu odottamaan loman päättymistä. Jollekin toiselle ihmiselle loma ei kuitenkaan ala ennen kuin sähköpostin automaattinen out of office -vastaus on kytketty päälle. Tärkeintä lienee tuntea itsensä ja toimia sen mukaan.

3. Piilota työstä muistuttavat asiat. Varastoin tausta-aineistokirjat suuriin kestokasseihin, jottei niiden näkeminen sysää minua miettimään keskeneräistä romaania. Romaanin ja parin muun luovan hankkeen word-tiedostot olen siirtänyt loman ajaksi tietokoneen arkistokansioihin. Poissa silmistä, poissa mielestä.

4. Ota etäisyyttä teknisiin laitteisiin, sähköpostiin ja someen. Karsi kännykän kilahtelu minimiin, jottei hauras läsnäolon kokemus turhaan keskeydy juuri kun olet saamassa siitä kiinni. Katselen lomalla elokuvia ja televisiosarjoja mielelläni lapsen tabletilta, jossa ei ole sähköpostiani eikä sometilejäni eikä edes niitä word-tiedostojen arkistokansioita. Tuijotan siis lomaruutua enkä työruutua. Parempi olisi tietysti mennä merelle tai metsään, mutta joskus kesäpäivien suurin houkutus on tuhlata ne.

5. Anna aivoille muuta tekemistä. Pää ei voi pohtia työtä, jos se pohtii jotakin muuta. Tärkeintä on, että puuha on juuri sopivan vaativaa muttei toisaalta yhtään vakavaa. Sudokun täyttäminen, palapelin kokoaminen, pianonsoittotaitojen verestäminen ja kielten opiskelu toimivat ainakin minulla. Suursiivoaminenkin on kelpo siirtymäriitti – tavaroiden uudelleenjärjestely vaatii suunnittelemista ja päätösten tekemistä, ja samalla huomio siirtyy abstraktien ajatusten maailmasta ympäröivään konkreettiseen todellisuuteen.

Monelle mieluisin aivojen kesäpuuha on tietysti lukeminen. Kotikaupungissani kirjaston valikoima tuntuu heikkenevän kesän aikana, mikä kertoo että muutkin ovat käyneet apajilla. Mutta jos kirjailija tahtoo lomailla, lukemisen valinnassa on noudatettava erityistä varovaisuutta. En voi lukea mitään mikä liittyy keskeneräisiin käsikirjoitusprojekteihin tai edes innostaa liikaa ja saattaa siksi käynnistää uuden ajatustyörupeaman. Usein turvaudun kirjoihin, jotka olen jo aiemmin lukenut ja hyviksi todennut. Aivot eivät silloin virity liikaa, mutta saan nauttia taitavasti kirjoitetuista teksteistä.

6. Antaudu yhdessäololle. Ystävien seura on omiaan houkuttelemaan ihmisen ulos oman pään sisältä. Talven erakoitumisen jälkeen introvertillekin on nautinto tavata jälleen lajitovereita. Koska ihminen on tylsää seuraa, jos hän puhuu vain työstä, sosiaalisissa tilanteissa on jo oman maineen varjelemiseksi pakko suoda huomiota muillekin asioille. Ja kun pääsee muiden asioiden ajattelemisen vauhtiin, se voi osoittautua yllättävän antoisaksi.

Lopuksi suosittelen armollista asennetta päässä vieraileviin työajatuksiin. Joskus ideoita syntyy tai työhuolet käyvät mielessä, vaikka ihminen olisi kuinka päättänyt olla vapaalla. Loman ei tarvitse olla täydellinen suoritus, jotta se virkistäisi ja auttaisi palautumaan, ja joskus paras tapa päästä takaisin lokoisampiin tunnelmiin on työskennellä vähän aikaa: kirjoittaa päähän pulpahtanut idea muistiin, jäsentää suunnitelmia tulevaa varten, pitää huolivartti. Loman tarkoitus on palvella omaa hyvinvointia eikä aiheuttaa lisäahdistusta.

Itse olen varannut lomailulle tänä kesänä pitkästä aikaa kunnon tilan. Jätin käsikirjoituksen kustantajan luettavaksi kesäkuun alkupuolella, ja tarkoitukseni on jatkaa sen ja toisten projektien työstämistä aikaisintaan heinäkuun lopussa. Tiiviit kirjoittamisen ja julkaisemisen vuodet ovat tehneet vapaasta tuikitarpeellisen. Tähänastisiin lomapäiviin mahtuu hienoja hetkiä laiturilla meren äärellä ja lasten kanssa trampoliinilla pomppien, saunomista, uimista ja pallopelejä perheen kesken. Toisaalta olen myös stressannut apurahoista, sadatellut siitepölyallergiaa, päivittänyt nettisivuja ja perustanut tämän blogin. Loma on lomailijansa näköinen, hyvässä ja pahassa.

Kaikkein vaikeimpaan pulmaan en ole vielä löytänyt vastausta: Miten lomaileminen onnistuu remontin keskellä? Kuinka on mahdollista päästä kotona leppoisaan ja paineettomaan olotilaan, kun näkee ympärillä lähinnä keskeneräisiä kunnostushankkeita, lautakasoja, maalipurkkeja ja yleistä tavarakaaosta? Jos teillä lukijoilla on vinkkejä, kertokaa niistä toki vaikka kommentoimalla tätä kirjoitusta Facebook-sivullani.

Omista kirjoistani kevyeksi kesälukemiseksi sopivat tietysti Veera Vaahteran romaanit. Vakavampaan makuun suosittelen joko Keskivaikeaa vuotta tai Pitkää valotusaikaa. Kaikki kirjat ovat saatavissa myös e-kirjoina, ja ainakin uusimman Veera Vaahteran löytää myös äänikirjana. Kannattaa kurkata kesän kampanjahinnat!

Recent Posts
Archive
Search By Tags
Follow Us
  • Facebook Basic Square
  • Twitter Basic Square
  • Google+ Basic Square