February 23, 2018

Please reload

Recent Posts

Miten uskallat kirjoittaa elämästäsi?

February 1, 2018

 

Keskivaikean vuoden ilmestyttyä minulta on kysytty tämän tästä, kuinka uskallan kirjoittaa omasta elämästäni. Vastauskin on tarjottu usein valmiina: Olet rohkea. Oletpa sinä rohkea.

 

Pelkään kuitenkin siinä missä kuka tahansa. Pelkään että joku loukkaantuu tai suuttuu. Pelkään että minut ymmärretään väärin. Pelkään nolaavani itseni, menettäväni kasvoni, paljastuvani. Pelkään tekstieni yksityisiä, ammatillisia ja taloudellisia seurauksia. Minun on vaikea hyväksyä, että kuka vain mistä hyvänsä motiiveista käsin voi lukea sen mitä olen kirjoittanut. Kun omaelämäkerrallisen teoksen julkaiseminen lähestyy, alan heräillä aamuöisin. Sydän hakkaa, rintakehää painaa ja katastrofiajatukset pyörivät mielessä. Lupaan etten enää koskaan kiusaa itseäni näin.

 

Tämä ei näytä minusta rohkeudelta. Ainakaan se ei tunnu siltä. Olen kuitenkin oppinut tekemään työtä niin, ettei pelko ole toistaiseksi saanut minusta yliotetta. Näin se käy.

 

Ensin piirrän rajat itseni ja läheisteni ympärille. Päätän mikä kuuluu vain minulle tai vain heille. Haluan olla muiden luottamuksen arvoinen. En anna pois kaikkea mitä minulla on.

 

Samalla on tietysti niin, ettei omaelämäkerrallista tekstiä voi kirjoittaa, jos ei tahdo avata itseään ja elämäänsä lainkaan. Ei ole mielekästä tutkia todellisuuttaan, jos ei aio katsoa sitä kunnolla. Ei kannata kirjoittaa, jos ei luota lukijaan. Mikä tahansa teksti saa voimaa suoruudesta, rehellisyydestä ja tarkkuudesta, ja aivan erityisesti tämä koskee omaelämäkerrallista kirjoittamista. Yritän siksi olla väistämättä ja varomatta liikaa. Neuvottelen itseni kanssa ja kysyn, voisinko kirjoittaa jostakin hämmentävästä tunteesta tai tilanteesta yksinkertaisesti ja selvästi, juuri niin kuin sen sillä hetkellä näen ja koen. 

 

Pyrin siis olemaan lukijalle rehellinen, mutta itseäni minä kyllä usein huijaan. Uskottelen kirjoittavani vain omia silmiäni varten. Väitän ettei minun tarvitse julkaista tekstiä koskaan. Kerron ettei ole syytä huoleen, koska voin myöhemmin poistaa juuri kirjoitetun katkelman, peittää näkyvistä nykyhetken lapsellisuudet ja korvata materiaalin kypsemmillä ajatuksilla filosofisen turvalliselta etäisyydeltä. Kun aikaa sitten kuluu, elämän editoiminen niin kovalla kädellä ei tunnu yleensä tarpeelliselta. Se nyt oli tuollainen päivä, ajattelen. Sattuuhan sitä. Oikeastaan on kiinnostavaa, että ihminen saattaa reagoida noin.

 

Ja lopulta, jos minun tekee mieli juosta karkuun ja luovuttaa, ajattelen niitä teoksia, joiden kirjoittajat ovat sallineet minun astua elämäänsä. Muistan kuinka heidän tekstinsä ovat innostaneet, kantaneet ja ravinneet minua – kuinka kirjan avaaminen on tuntunut siltä kuin saisi kirjeen ystävältä, joka on päättänyt aloittaa kanssani luottamuksellisen keskustelun.

 

Haluan vastata luottamukseen luottamuksella.

Haluan osallistua keskusteluun enemmän kuin pelkään.

 

P.S. Tämä on ensimmäinen teksti blogini sarjassa, joka käsittelee omaelämäkerrallista kirjoittamista. Jos haluat lukea lisää, seuraa FB-sivuani. Ja mikäli tahdot nonfiktioteokseni Toinen elämä käsiisi ensimmäisten joukossa sekä kutsun ennakkotilaajien lukijatapaamiseen, joka järjestetään Helsingissä myöhemmin keväällä, tartu toki Adlibriksen tarjoukseen.

 

Share on Facebook
Share on Twitter
Please reload

Follow Us
Please reload

Search By Tags
Please reload

Archive
  • Facebook Basic Square
  • Twitter Basic Square
  • Google+ Basic Square