February 23, 2018

Please reload

Recent Posts

Täytyykö hankkia kiinnostava elämä, jos aikoo kirjoittaa itsestään?

February 9, 2018

Ajattelin kauan ettei elämäni ole kirjoittamisen arvoista. Että se on liian arkista, ei-dramaattista, epäkiinnostavaa. Minähän vain elän, luen ja kirjoitan. Miksi siitä kannattaisi kertoa? 

 

Lukiessani muiden omaelämäkerrallisia teoksia ihailin paitsi kerronnan taituruutta myös materiaalia, jonka heidän elämänsä muodosti. Kertomuksen arvoisten ihmisten elämä koostui kenties traagisista mutta juuri siksi jännitteisistä lapsuusmuistoista, hätkähdyttävistä käänteistä, eriskummallisista kohtaamisista, riskinotosta ja intohimosta, valtaisista voitoista ja yhtä suurista häviöistä, sairauksista ja menetyksistä, osallisuudesta historiaan. Sellainen aines taipui tarinaksi tuosta vain.

 

Samaa ei voinut sanoa minun todellisuudestani. Kirjailijana tyydyinkin kuvittelemaan ja kehittelemään omaa elämääni kiinnostavampia kertomuksia, kunnes sairastuin masennukseen enkä hetkeen jaksanut kuvitella enkä keksiä. Sairaus oli henkilökohtainen koettelemus, mutta se näytti minusta myös Aiheelta, asialta jonka kuvaamisella ja jakamisella voisi olla merkitystä.

 

Kirja jonka tulin kirjoittaneeksi ei lopulta kertonut vain masennuksesta. Keskivaikea vuosi kuvasi esimerkiksi myös elämääni introverttina, vanhemmuutta, vanhan talon kunnostamista ja impulsiivisten valintojen pitkäaikaisia seurauksia. Kaiken muun ohella se oli rakkaustarina.

 

Masennus ja siitä toipuminen antoi kirjalle kehyksen, kiintopisteen ja rakenteen. Kun teos valmistui ja lopetin muistiinpanojen tekemisen, kaipasin ajoittain todellisuuteni tutkimista; suhdetta, jonka kirjoittaminen luo tekstin ja elämän välille; uteliasta ja avointa katsetta ympäristöön ja itseeni.

 

Asiaa ei voinut silti auttaa. Elämäni oli palautunut sairastumista edeltävään aiheettomaan tilaan, ja ilman aihetta minusta ei näyttänyt mahdolliselta kirjoittaa.

 

Kun Keskivaikean vuoden julkaisemisesta oli kulunut puolisen vuotta, kustannustoimittaja kysyi, oliko minulla ajatusta toisesta nonfiktiokirjasta. Vastasin kieltävästi ja lähdin kävelyttämään koiraa harmin vallassa. Podin Aiheen puutetta, joka esti minua tekemästä mitä tahdoin.

 

Seuraavana päivänä lähetin kustannustoimittajalle viestin:

 

”Minulla on ehkä idea. 

 

Tajusin, että vastaani tulee koko ajan, on tullut jo pidemmän aikaa, havaintoja, tunteita ja kysymyksiä ajasta, iästä ja vanhenemisesta. Voisin alkaa tutkia niitä, merkitä niitä ylös. Minulla ei ole mitään halua kirjoittaa kliseistä kuvausta keski-iän kriisistä, mutta toisaalta saan itseni usein kiinni siitä ajatuksesta, että minulla on lupa kirjoittaa näistä aiheista vasta sitten joskus, kun minulla on siihen uskottavasti ikää. Ehkä vähän hölmöä. Jotenkin ajan kysymykset tuntuvat liittyvän tätä nykyä kaikkeen elämässäni: 10+ vuosia kestäneeseen parisuhteeseen, lasten kasvuun ja aika- ja kuolemapelkoihin, vanhempien ja isovanhempien vanhenemiseen, kehoon, vakiintumiseen, elämiseen vanhassa talossa, joka on ollut olemassa ennen meitä ja jota kunnostamme, jotta se olisi olemassa vielä meidän jälkeemme.

 

Varsinaista aihetta tärkeämmältä tuntuu kuitenkin ajatus siitä, miten haluaisin kirjoittaa. Minusta ajasta kirjoitetaan usein sentimentaalisesti (voi kuinka nopeasti lapset kasvavat), moralisoiden (nauti, ihminen, nauti, kun kohta kuitenkin kuolet) ja/tai epärehellisesti (koko ajan tuskin eletään elämän parasta aikaa, ollaan parhaassa iässä). Näitä olisi kiva välttää, ja sitten haluaisin antaa tilaa ihan sille, että elämä kirjoittaa itseään, vähän niin kuin Keskivaikeassa. Paljon ajasta on tietysti kirjoitettu ihan hyviä ja oivaltaviakin juttuja, joten täytyisi varmaan kokeilla, saisinko aikaan (!) jotakin, jolla olisi arvoa itseni lisäksi myös muille.”

 

Muistiinpanojen tekemisen ja kirjoittamisen prosessi alkoi taas. Aiheen löytämistä tärkeämpää oli, että annoin itselleni luvan kirjoittaa. 

 

Myöskään Toinen elämä ei kerro yksinomaan siitä, minkä olin nähnyt alkuperäisenä aiheena. Huomasin esimerkiksi palaavani yhä uudelleen pohtimaan, mitä se tarkoittaa että jokin on tavallista tai normaalia. Mitä kaikkea kertomisen, kokemisen ja kyseenalaistamisen arvoista sisältyy täysin arkipäiväisenä pidettyyn elämään? 

 

Tavallisuus ei osoittautunut lainkaan niin tavalliseksi asiaksi kuin olin kuvitellut.

Kirjoittamisella on voima tehdä elämästä kuin elämästä kiinnostava. 

 P.S. Tämä on toinen teksti blogini sarjassa, joka käsittelee omaelämäkerrallista kirjoittamista. Jos haluat lukea lisää, seuraa FB-sivuani. Tilaamalla Toisen elämän ennakkoon Adlibriksen kautta saat myös kutsun lukijatapaamiseen, joka järjestetään Helsingissä kirjan ilmestyttyä. 

 

Share on Facebook
Share on Twitter
Please reload

Follow Us
Please reload

Search By Tags
Please reload

Archive
  • Facebook Basic Square
  • Twitter Basic Square
  • Google+ Basic Square