February 23, 2018

Please reload

Recent Posts

Omaelämäkerrallinen kirja lukijan peilinä

March 16, 2018

 

Omaelämäkerrallista tekstiä luetaan ratkaisevasti eri tavalla kuin fiktiota. Se kävi minulle nopeasti selväksi julkaistuani ensimmäisen nonfiktioteokseni.

 

Ennen Keskivaikeaa vuotta olin kirjoittanut kymmenkunta fiktiivistä romaania. Olin ehtinyt tottua siihen, että sain lukijoilta palautetta vain harvakseltaan. Aina joskus ihmiset saattoivat ottaa yhteyttä kiittääkseen vaikkapa ajatusten herättämisestä tai kauniista kerronnasta – silloin he olivat yleensä lukeneet jonkun vakavammista romaaneistani – tai sitten he kertoivat nauraneensa ja jääneensä kertomuksen koukkuun, mikä tarkoitti, että heidän iltansa oli kulunut alter egoni Veera Vaahteran seurassa.

 

Vaikka aavistin, että omaelämäkerrallisen teoksen vastaanotto voisi olla erilainen kokemus, en silti osannut varautua yhteydenottojen virtaan, jonka Keskivaikea vuosi synnytti ja joka jatkuu edelleen. Olen saanut kirjasta enemmän palautetta kuin kaikista aiemmista teoksistani yhteensä. Monet minulle kirjoittaneet ihmiset kertoivat ottavansa ensimmäistä kertaa yhteyttä kirjailijaan.

 

"Kerroit kuin suoraan minun elämästäni", viesteissä sanottiin.

"Täällä on toinen samanlainen kuin sinä."

"Hei, olen viettänyt nyt pari päivää pääsi sisällä."

"Tuntuu että ymmärrän ensimmäisen kerran, millainen ihminen oikeasti olen."


Aloin hahmottaa, että siinä missä fiktiota luetaan käsivarren mitan päästä, omaelämäkerrallinen teos nostetaan lähelle kasvoja. Kirjaa käytetään peilinä lukijan elämälle, ja ihmiset tutkivat teosta selvittääkseen, vastaavatko kirjoittajan kokemukset heidän omiaan. "Tuossa suhteessa olen samanlainen", he tulkitsevat. "Tuossa suhteessa olen erilainen."

 

Lukijoiden samastumisen voiman lisäksi minut yllätti, että omaelämäkerrallisten teosten lukutapa sisälsi usein myös vahvan moraalisen elementin. Kuvitteellisia hahmojani on vain harvoin arvioitu niin tarkasti kuin sitä ihmistä, jollaisena teos minut näyttää. 

 

Minulle ei ole aivan selvää, miksi näin on. Ehkä ihmiset haluavat olla huolellisia sen suhteen, kenet he hyväksyvät peilikseen? Tai ehkä heille/meille tuottaa iloa mittailla toisten elämää, josta emme yleensä tiedä niin paljon, että voisimme tehdä osuvia arvostelmia?

 

Voi olla, että moraalinvartioinnin impulssin synnytti jo yksi teokseni aiheista, vanhemmuus, täsmällisemmin äitiys. Kenties on niin, että kun arvostamme lapsia ja ymmärrämme heidän haavoittuvuutensa, jopa satunnaisen kirjailijan vanhemmuuden arviointi tuntuu tärkeältä.

 

Taivaan kiitos, lukijat eivät kuitenkaan ottaneet yhteyttä kertoakseen, missä suhteissa olin heidän mielestään epäonnistunut ja väärässä. Siihen kirjallisuuden ystävät ovat kaiketi liian kilttejä. Arviointia oli silti tehty päätellen siitä, että lukijat saattoivat kertoa, että olin heidän mielestään aivan riittävän hyvä äiti ja/tai ihminen. Se lämmitti mieltäni ja hämmensi yhtä aikaa.

 

Toisen elämän ilmestymiseen on nyt parisen viikkoa. Odotan teosta painosta malttamattomana ja toivon tietysti, että ihmiset innostuvat tutustumaan siihen. Teoksen tuleville lukijoille suon kaikin mokomin vapauden lähestyä kirjaa miten vain: peilinä, kurkistuksena toisen ihmisen elämään, materiaalina sen arviointiin, kuinka elämää oikein pitäisi elää.

 

Teksti ei kuulu minulle enää.

On aika päästää irti.

 

 

 

 

Share on Facebook
Share on Twitter
Please reload

Follow Us
Please reload

Search By Tags
Please reload

Archive
  • Facebook Basic Square
  • Twitter Basic Square
  • Google+ Basic Square